torstai 9. helmikuuta 2012

Kulutetaan kunnes loppuu?

WWF:n Living Planet Report kertoo meille karua faktaa. Maapallon väestön ennustetaan kasvavan 9,2 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Jos näillä 9,2 miljardilla ihmisellä olisi nykyisen italialaisen ekologinen jalanjälki, tarvitsisimme noin 2 maapallon resurssit. Tämä tarkoittaa sitä, että kulutus on kaksi kertaa nopeampaa kuin mitä maapallo kykenee itseään uusimaan. Mielenkiintoinen oli myös ennuste, jossa suhteellisen pienellä nykyisellä malesialaisen jalanjäljellä tarvitsisimme silti vuonna 2050 1,3 maapalloa pitämään yllä elämää.

Näyttää siltä, että jos kulutamme samaa tahtia kuin nyt, elinolot muuttuvat vähitellen tukalaksi kaikille. Tämä yksi maapallo on kuitenkin se, joka meidät jokaisen elättää, ja kun se kuolee, me kuolemme. Ei paluuta.

Mikä on ratkaisu? Jalanjäljen pienentäminen. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Uusiutuvien energiamuotojen ja materiaalien käyttöä, ruuan tuotannon optimointia, jätteen vähentämistä ja kierrätystä.

Kuinka nykyisessä kulutusyhteiskunnassa elävä ihminen suostuu vähentämään kulutustaan? Ihminen kokee oikeudekseen nauttia oman työn hedelmistä. "Olen tehnyt kovasti töitä 20 vuotta ja saanut kerättyä rahaa, nyt olen oikeutettu omakotitaloon uima-altaalla ja urheiluautolla."

Vastaus on kontekstin vaihto. Sen sijaan että miellämme itsemme erilliseksi yksiköksi, joka on heitetty julmaan maailmaan pärjäämään yksin, koemmekin olevamme osa maapalloa. Ja niinhän me olemme. Koko elävä luonto - kasvit, eläimet, ihmiset - elävät kaikki samalla pallolla ja muodostavat yhdessä biosfäärin. Kun ajattelemme omaa käyttäytymistämme tästä näkökulmasta, jokainen kulutusvalinta on äärimmäisen helppo tehdä. Edistääkö tämä valinta maapallon elinvoimaa vai tuhoaako se sitä?

Kontekstin vaihto pienestä isompaan (kuvat: id-iomFlyingSinger)

Mitä käytännössä voi tehdä:
  • Yleisesti: Tarvitseeko omistaa niin paljon ja ostaa uutta omaksi? Harkitse kimppaomistusta, vuokrausta tai käytetyn tavaran hankintaa. On lisäksi erittäin vapauttavaa päästä turhasta tavarasta eroon.
  • Energia: Suosi uusiutuvia energianlähteitä. Nykyään on helppoa vaihtaa käytetty taloussähkö ekosähköksi. Mieti tarkkaan mitä sähkölaitteita tarvitset oikeasti kotona. Tsekkaa muut energiansäästövinkit.
  • Asuminen: Onko järkevää asua yksin isossa asunnossa?  Mitä suurempi asunto, sitä enemmän energiaa kuluu lämmitykseen, erityisesti Suomen talvessa. Energiatehokkainta on asua kimpassa kaupungissa kerrostalossa.
  • Liikenne: Tarvitsetko omaa autoa vai pärjäisitkö julkisilla? Lennätkö lentokoneella lomalle?
  • Ruoka: Suurin jalanjälki tulee lihasta ja maitotuotteista. Ihminen ei tarvitse maitoa eikä lihaa joka päivä elääkseen. Jos vegeily ei nappaa, kokeile lihan ja maitotuotteiden vähentämistä pariin päivään viikossa.
  • Elektroniikka sun muut vehkeet: Tarvitsetko joka vuosi suuremman TV:n uusimmilla hienouksilla? Uusi kännykkä puolen vuoden välein? Ostatko kaiken uutena kaupasta? Käytetylläkin pärjää ja jos täytyy ostaa uutta, suosi ekologisia valmistustapoja ja kierrätettäviä materiaaleja.
  • Vaatteet: Tarvitsetko joka kuukausi uusia vaatteita? Halvalla tuotetut vaatteet hajoavat myös nopeammin. Osta kerralla kestävää. Jos kirpputorimuoti ei nappaa, ekologisia vaatteita on saatavana myös uutena, esim. http://www.greenstreet.fi/.
Paljon tehtävää, paljosta luopumista. Tämä ei enää nykymaailmassa ole viher-ekohippeilyä, vaan rationaalinen päätelmä. Ei vain yksinkertaisesti ole järkevää kuluttaa nykyisellä mallilla.

Tästä voi herätä ajatus "Mitä se auttaa jos minä muutan tapojani jos 7 miljardia muuta paahtaa entiseen malliin?" Älä turhaan vaivaa päätäsi muilla vaan tee muutos itse, nyt. Jos toimintasi perustuu aidosti elämän hyväksi toimimiselle, toimit magneetin tavoin ja vedät pakosti muut mukaasi.

Tärkeintä tässäkin on muistaa, että mitään ei kannata ottaa liian vakavasti. Edesmennyt hieno mies ja komedialegenda George Carlin palauttaa meille oikean kontekstin maailman "pelastamiseen":


1 kommentti:

  1. Näin se menee - ja kohta sen on pakko mennä - vaihtoehdot käyvät vähiin. Kiitos AP.

    VastaaPoista